Muutamia uudistuksia
Jokamiestriathlon uudistuu kisaajaystävälliseen suuntaan. Kilpailijoiden käyttöön on rakennettu uusia pyörätelineitä, joista pyörän ottaminen ja sen siihen jättäminen käy kätevästi. Telineisiin on maalattu oma paikka jokaiselle pyörälle, näin kaikille jää sopivasti tilaa pyörälle ja tavaroille vaihtoalueella. Pyöräpaikat ovat edelleen kilpailijoiden vapaasti valittavissa ja käytössä on myös ns. perinteisiä pyörätelineitä, joten toivottavasti jokaiselle kilpailijalle löytyy mieluinen paikka.
Todelliseen testiin uudet telineet pääsevät luonnollisesti vasta kisapäivänä, joten palautetta otetaan kisan jälkeen mielellään vastaan.
Uintiosuuden jälkeen kilpailijoilla on tähän asti ollut hiekkainen siirtymätaival Hauhotalolle. Se jää nyt myös historiaan. Olemme hankkineet käytöstäpoistettuja käytävämattoja, joita pitkin pääsee pehmeästi kipaisemaan kilpailuiltana koko kirkonmäen hiekkapätkän. Asfalttiosuus tullaan myös harjaamaan irtokivistä, joten siirtyminen rannasta Hauhotalolle onnistuu mukavasti vaikka paljain jaloin. Ainoa pakollinen varuste, joka jo siirtymätaipaleella tulee kilpailijoilla olla puettuna, on numeroliivi uinnin väliaikoja varten. Venerannasta rantautuminen on varmasti ollut monelle se ikävin siirtymätaival kilpailun aikana. Uinti on varmasti paras keino tulla mahdollisimman lähelle rantaa. Aivan loppumetreille merkitään lisäksi kuja, joka pohjustetaan kumimatoin ja jota pitkin rantautuminen onnistuu mukavasti ja turvallisesti ilman rantakivikossa liukastelua.
Vaihto-alue Hauhotalon pihassa tulee uudistumaan siten, että yleisöllä on paremmat mahdollisuudet seurata kisaa Hauhotalon pihalla. Pyörille on varattu entistä enemmän tilaa ja autojen pysäköinti on siirretty kokonaan läheisyydessä olevan vanhan koulun pihaan. Maaliin juostaan Hauhotalon ja Wanhan raitin kievarin välistä Kirkkotietä, joka on suljettu liikenteeltä kilpailun ajaksi. Pienimuotoinen kisatori kahvioineen palvelee myös yleisöä ja kisaajia koko illan ajan.
Ilmoittautumisia satelee mukavasti ja kun tunnetusti ropina lisääntyy ilmoittautumisajan päättymisen lähestyessä, voidaan jo hyvin ennakoida viime vuotisen liki 150 osallistujan ennätyksen rikkoutuvan jo perjantai-iltaan mennessä. Vielä mahtuu siis mukaan, mutta viime tippaan harkintaa ei ehkä kuitenkaan kannata jättää, jos mielii Hauhonselkään keskiviikkoiltana numeroliivissä pulahtaa.
Viimeksi päivitetty ( 29.07.2010 23:03 )